Kesäloma on rullannut hurjaa vauhtia - ei kuitenkaan ohitse vaan ihanasti jokaisessa päivässä pääskytellen! Vajaan kolmen viikon aikana on juhlittu kolmet syntymäpäivät ja Matin ylioppilasjuhlat. On pullotettu Mataleinaa ja Elinaa (kun Yijän vielä pulloon saisi, niin urakka olisi siltä osalta hyvällä mallilla
. On suursiivottu ja pesty mattoja ja muita tekstiilejä. On nautittu aurinkoisista (ja vähän sateisistakin) päivistä puutarhassa - näkisittepä, miten stailisti nurmikot on leikattu marjapuolella ja leikkuujäte käytetty katteeksi... Kitkijälihakset ovat tuplaantuneet ja selkäsärky lähes kaikonnut. Päivän mittaan on hetkiä, jolloin tuntee itsensä taas nuoreksi ja notkeaksi, vaikka aamut ovatkin ah, niin kankeita.
Tänään oli yksi kesän virstapaaluja, kun Seppälän lampaat tulivat rantalaitumelle. Yksi niistä syö jo kädestä leipää (se ristittiin heti Matin mukaan Ah'matiksi) ja pikkuinen Päkä on tosi söpö. Ei kuitenkaan ihan niin söpö kuin hevoslaitumen Oliivia de la moon, syntynyt 31.5.2010. Siellä se kurkistelee uteliaana maailmaa äitinsä vierestä. Hevoslaitumilla on kaikkiaan seitsemän ponia: tammat ja Oliivia lähimpänä, keskellä ruunat ja metsänreunassa yksivuotiaat oripojat. Saa käydä katsomassa ja kohtuudella antaa herkkupaloja; leipää, porkkanaa, omenaa (pilkottuna, kiitos!). Lisätietoja hevoseläimistä antaa Ojalan Tiina Pyyhkäyksen Pilttuusta.
Kaiken kaikkiaan kesä ja loma ovat toimineet juuri niin kuin pitää: akut ovat latautuneet ja mieli on iloinen! Olen myös hemmotellut itseäni. Tyttöjen kanssa käytiin Jämsän keskustassa PikkuSpassa nauttimassa intialaisesta päänhieronnasta ja kuumakivihieronnasta. Ja sitten syötiin kiinalaista ravintola Silkkitiellä. Kun vielä ennättäisi käydä katsomassa J+J Teatterin kesäesityksen "Albatrossi ja Heiskanen" ja pääsisi Päijänne-risteilylle, niin vot' maailma olisi mallillaan!
Ratkiriemukasta kesäoloa niin lomaileville kuin lomaa vasta odottaville! Tavataan Juhannuksen jälkeen!
Kirjoitettu 18.6.2010 kategorioihin .
Tämä kirjoituksen kommentointi on ehditty jo sulkea.