On tämä ollut uskomaton kesä! Auringonpaistetta ja hellelukemia, sopivasti sateita ja pilvipoutasta... Kaikki kasvaa ja kukoistaa! Marjat ja kesäkukat aloittivat kukinnan reilun viikon etunenässä, juhannusruusu oli kukkimisensa jo lopettanut juhannukseen mennessä, mutta Teksasin keltaruusu korvasi kyllä sen runsain mitoin. Yksi hallayö toukokuussa taittoi kirsikankukat, onneksi ystävällinen miesasiakas varoitti hallasta ja niinpä mummo suojasi harsolla mm. polvenkorkuiset perunanvarret, jotka pelastuivat kylmän kynsistä. Linnun laulua ja poikasia on joka puolella, mikä tuottaa tuskaa kissoillemme - ovat ne linnut pahukset niin ovelia, että keikistelevät muutaman metrin päässä saavuttamattomissa.
Näin luomutilalla kun ollaan, puutarhassa riittää puuhamaata. Jo huhtikuussa aloitin viinimarjapensaiden leikkauksella ja äkämäpunkkien keräämisellä. Toukokuussa kitkettiin ja lannoitettiin. Naapurista, Pyyhkäyksen Pilttuu - hevostallilta, saimme ihanaa hevoslantakompostia (80 % raakaturvetta, 20 % lantaa ja virtsaa) ja niinpä mansikat ja mustikat ovat saaneet nauttia poikkeuksellisen onnellisesta olosta
. Ruoho on kasvanut ihan sikana ja niinpä viinimarjapensaiden juuret ovat saaneet jo kahteen kertaan virkistävän ja lannoittavan ruohokatteen. On ihan uskomatonta, mikä vaikutus vihermassalla on! Kastemadot villiintyvät (ja kaikkihan tietävät, että kasveille ei mikään tee parempaa kuin kastemadon kakka), rikkaruohot kärsivät ja herukka kasvaa ja kukoistaa. Sen verran kuumaa ja kuivaa on ajoittain ollut, että sadetin on saanut laulaa lähes keskeytyksettä. Siksi tämänhetkinen tilanne (maanantaina satoi 45 mm) tuntuu ruhtinaalliselta! Nyt vain poimitaan mansikoita ja nautitaan!
Tosiaan - marjakausi on alkanut! Mansikka alkaa olla jo loppusuoralla, ensimmäiset vadelmat ovat kypsyneet, mesimarja on ihan sillä hilkulla. Musta- ja viherherukan poimimisajankohta vähän jännittää: normaalisti ne ovat kypsyneet elokuun puolella, jolloin minullakin on ollut paremmin aikaa poimimiselle. Nyt marjat saattavat kypsyä jo heinäkuussa ja silloinhan vielä nautitaan kesälomalaisten passaamisesta.
Lapsiperheet ovat viihtyneet erinomaisesti - meillä on taas laidunmailla hevosia ja poneja ja kymmenen kesälammasta, jotka ovat ihan valmiita vataamaan kysymykseen "kuka rakastaa minua?" että MÄÄÄÄÄ! Kanoottia sen sijaan ei kovin moni ole uskaltanut kokeilla. Olisivatko ainaisesti puhaltavat tuulet syynä siihen? Jos jotakuta kiinnostaa, niin rannassamme odottaa kolmen hengen inkkarikanootti (ja saunalla turvaliivit) innokkaita melojia.
Eipä kummempia kuin onnellista oloa kaikille! Meidän perhe suuntaa sunnuntaina Korkeasaareen ja Linnanmäelle - Paistakoon aurinko siis niin teille kuin meille!
P.s. Ruokalista on viimeinkin uusiutunut - tule testaamaan ja anna palautetta!
Kirjoitettu 15.7.2011 kategorioihin .
Tämä kirjoituksen kommentointi on ehditty jo sulkea.