Uskomattoman upea ja itkettävän ihana talvisesonki Himoksessa vetelee viimeisiään. Pääsiäinen vietettiin vaihtelevissa oloissa: Pitkäperjantai helli auringonpaisteella ja + 12 C, mutta loppuaika sujui sadekuurojen välissä sujahdellen. Kevät saapui kohisten! Eilen keskiviikkona jopa niin kohisten, että meidän tilustiemme 9-tien liittymä jäi veden alle. Myllypuron iso alitus oli jäässä ja niinpä vesi virtasi ylämäkeen, tien yli ja siitä kohti Patalahtea. No, onneksi tänään rummut olivat jo sulaneet ja tilanne normaali.
Lumi sulaa sellaista vauhtia että heikkovoimaisempaa hirvittää! Tupakantumpit on kerätty jo kahteen kertaan ja narsissiruukut nostettu ulkoportaille. Jenny on tehnyt vedelle uusia kulkuteitä harva se päivä ja kohta pääsee haravoimaan - Ihanaa! Ulkona tuoksuu keväältä ja kostealta ja lintujen laulu ihan sykähdyttää sydäntä! Ainut murhe on pöllöjen vähyys ja erityisesti lehtopöllön puputuksen puuttuminen. Toisaalta kuvittelen, että niin pensasmustikat, mansikat kuin muutkin puutarhakasvit ovat talvehtineet hyvin ihanteellisissa oloissa.
Kevään juhlat ovat tulossa: Vappuna 1.5. palvelemme pitkän päivän klo 12 - 22 ja Äitienpäivänä 9.5. klo 12 - 18. Varaa paikkasi ja tuo elämäsi tärkein ihminen nauttimaan hyvästä ruoasta!
Kirjoitettu 8.4.2010 kategorioihin .
Tämä kirjoituksen kommentointi on ehditty jo sulkea.