pata-150

Kokoonnu, ruokaile ja majoitu

Kokouspalvelut yrityksille ja yhdistyksille

Kokouspalvelut yrityksille ja ryhmille kätevästi Himosalueella.

Kokouspalvelut yrityksille ja yhdistyksille

Patapirttiin voit kokoontua hankkimaan uutta tietoa, tekemään päätöksiä, ryhmäytymään ja virkistymään. Seinät venyvät, jolloin pirtti toimii kokoustilana yrityksille tai muuna koulutus- ja kokoontumispaikkana.

Suunnitteletko pidempää koulutustapahtuman, johon haluat liittää liikunnallisen hetken Himos Hiihtokeskuksessa tai Himos Golfin parissa?

Kokousväelle on tarjolla kolme erilaista tilaa

  • Pirtti isoja kokoontumisia varten (18 – 40 hlö, pääosin kokouskäytössä päiväaikaan)
  • Lyhtykuisti vähän pienemmille (4 – 18 hlö, pääosin kokouskäytössä päiväaikaan)
  • Päätykamari (4 – 14 hlö, käytettävissä myös ravintolan aukioloaikana).

Kokousväelle on tarjolla laajakaista ja peruskokousvälineet (videotykki, valkokangas, fläppitaulu).

Monesti kokouksien yhteydessä nautitaan myös ruoka tai pidetään pelkkä kahvikokous. Me voimme räätälöidä tarjoilun kokousväkenne toiveiden mukaisesti. Voit myös tutustua valmiiksi räätälöityihin menu vaihtoehtoihin.

Alla olevista esimerkeistä on hyvä lähteä suunnittelemaan yhteistä juhla- tai kokoontumishetkeä, voit hakea inspiraatota myös à la carte -listaltamme.

Kokouspalvelut yrityksille -palvelumme on joustava vaihtoehto. Mikäli tarvitset majoitusta kokouspäiväsi yhteyteen, tutustu meidän kodikkaisiin maalaishotellin huoneisiin.

Kun tarvitset kokouspalveluja yrityksille, kerro tarpeistasi ja pyydä tarjous!

Kinkerit tulossa ja etsinnässä on juhlatila Keski-Suomessa?

Patapirtillä on vakiintunut maine erilaisten juhlien pitopaikkana Keski-Suomessa Jämsässä, Himos-kupeessa. Juhlatilassa on vietetty niin häitä kuin hautajaisia, kastejuhlia, syntymäpäiviä, suvun kokoontumisia, pikkujouluja ja tietenkin äitien- ja isienpäiviä. Haluamme palvella Sinua parhaalla mahdollisella tavalla ja tehdä juhlapäivästäsi ikimuistoisen!

Klikkaa tästä, millainen on Patapirtin Jouluruoka 2023

Tarjolla on kolme erilaista juhlatilaa:

  • Pirtti isompiin tilaisuuksiin, 18 – 40 henkilöä
  • Lyhtykuisti on juhlapaikka vähän pienemmille tilaisuuksille, 4 – 12 henkilöä
  • Päätykamariin voi kokoontua 4 – 14 henkilön porukalla, käytettävissä myös ravintolan aukioloaikana.
  • Keväällä 2023 avautuu Patapirtin Sauna, johon rakentuu ruokailu- ja kokoustila 8 – 12 henkilön ryhmille.

Useimpiin juhliin ja kokoontumisiin liittyy ruokailu. Räätälöimme tarjoilun toiveidenne mukaisesti. Voit myös tutustua valmiiksi räätälöityihin menu vaihtoehtoihin.

Suunnitellaan yhdessä toiveidenne mukainen juhla! Voit halutessasi koristella tilan myös omien toiveidesi mukaisesti sekä tuoda mukanasi omaa ohjelmaa tai orkesterin. Ruokailuun voit hakea inspiraatota à la carte -listaltamme.

Jos harkitset majoitusta palveluiden yhteyteen, tutustu kodikkaisiin maalaishotellin huoneisiimme.

Juhlatila Keski-Suomi, löydä myös kokouspalvelut yrityksille.

Kahvikokoukset

€ / hlö

Kahvikokous 1

Kahvi / tee ja Tapion kanelipulla

Ryhmäkoko 4 - 15 hlö, minimiveloitus 120 €
(sis. kokoustilan käytön 1 – 3 tuntia ja kokousvälineet).

12,00 €

Kahvikokous 2

Kahvi / tee ja suolainen piirakka

Ryhmäkoko 4 - 15 hlö, minimiveloitus 120 €
(sis. kokoustilan käytön 1 – 3 tuntia ja kokousvälineet).

15,00 €

Kahvikokous 3

Kahvi / tee ja makea marjapiirakka

Ryhmäkoko 4 - 15 hlö, minimiveloitus 120 €
(sis. kokoustilan käytön 1 – 3 tuntia ja kokousvälineet).

15,00 €

Kokouspalvelut yrityksille

Löydä oma juhlatilasi Keski-Suomessa

Soita

+358 45 651 1405

Laita postia

info@patapirtti.fi

Tule käymään

Yijälänsalmentie 190, Jämsä

Ravintola

ti-pe 17 - 22 ja la 12 - 22

Viinikauppa

ma - su 9 - 21 (varmista puhelulla)